Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee tänään 4.4. erittäin kriittistä lausuntoa sote- ja maakuntauudistuksesta. Helsingin arvion mukaan tätä lakikokonaisuutta ei tule hyväksyä. Pormestari Vapaavuori on ollut asiassa erittäin aloitteellinen, ja lausuntoluonnos on hyväksytty kaupunginhallituksessa yksimielisesti. Helsingin kritiikki kohdistuu ennen kaikkea rahoituksen ongelmiin ja siihen, ettei maakuntauudistus ota lainkaan huomioon …
Yleinen
Soten markkinamalli vaarantaa koulutuksen ja tutkimuksen
Ilman ammattitaitoisia työntekijöitä ei ole toimivaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Ilman korkeatasoista tutkimusta emme löydä uusia vaikuttavia hoitoja sairauksiin. Suomi on tähän asti ollut sekä koulutuksen että lääketieteellisen tutkimuksen osalta maailman kärkimaita väestön kokoon suhteutettuna. Tämä on perustunut sekä erinomaiseen peruskoulutukseen että toimivaan yliopisto- ja muuhun jatkokoulutukseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon …
Ydinhyökkäykseltä ei voi suojautua – ehkäisy on ainoa keino
Helsingin Sanomissa oli taannoin (HS 11.2.) pitkä artikkeli Kampin alla sijaitsevasta isosta väestönsuojasta. Pelastuslaitoksen varautumispäällikkö Andreas Schneider antoi ymmärtää, että tämän avulla voidaan selvitä jopa ydinhyökkäyksestä. Tämä on täysin katteeton lupaus, eikä ota lainkaan huomioon mahdollisen ydinaseiden käytön laajuutta tai pitkäaikaisvaikutuksia. Varoaika olisi siis kolme vuorokautta, jonka jälkeen 10 000 helsinkiläistä …
Katin vuosi 2017
Vuoden viimeinen matalalla paistava aurinko on painumassa mailleen. Seuraavan kerran se nousee ensi vuonna ja on horisontin yläpuolella taas hiukkasen kauemmin. Nyt on hyvä aika summata kuluvan vuoden tapahtumia ja elämää. Tämä onkin ollut minulle vauhdikas ja palkitseva vuosi, mutta myös kovin työntäyteinen. Keväällä kalenteri ja ajatukset täyttyivät pitkälti kunnallisvaaleista. Oli ihanaa saada puhua vaalikentillä myös tuntemattomien …
Stadin sote – lisää rahaa kotihoitoon ja lastensuojeluun
Sote-lautakunta käsitteli budjettia, käyttösuunnitelmaa ja sitä, mihin budjettineuvotteluiden lisärahat käytetään. Sosiaali- ja terveydenhuoltoon lisättiin erityisesti vihreiden esityksestä 21 miljoonaa euroa, jonka käytöstä nyt päätettiin. 4 miljoonaa euroa menee vanhusten kotihoitoon ja kotikuntoutukseen. Tämä tarkoittaa 40 uutta hoitajan virkaa, useita fysioterapeutteja ja yhtä ravitsemusterapeuttia, jotka voivat jalkautua asiakkaiden kotiin. …
valinnanvapauslakiluonnos ei edistä sote-uudistuksen tavoitteita
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät maakuntavaltuutetut Olemme kaikki yksimielisiä siitä, että Suomessa tarvitaan kunnollinen sote-uudistus. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen on järkevää siirtää pieniltä kunnilta suuremmille hartioille. Alueellinen epätasa-arvo luo palveluiden järjestämiselle haasteita ja palveluiden yhdenmukaistaminen on tarpeen. Toisaalta digitalisaatio mahdollistaa toiminnan sujuvoittamista ja ihmisten osallistamista …
Helsinki lisää Vihreiden aloitteesta maksuttoman ehkäisyn tarjontaa nuorille
Perhesuunnittelu ja raskauksien ehkäisy ovat perustavanlaatuisia oikeuksia. Toimiva ehkäisy vähentää abortteja ja kondomien käyttö ehkäisee myös seksitauteja. Etenkin nuorilla voi hinta kuitenkin muodostua ehkäisyn hankkimisen esteeksi, ja kondomeja pitää olla käytössä välittömästi kun tarvetta ilmenee. Helsingissä on tähänkin saakka voinut saada ensimmäisen pitkävaikutteisen ehkäisyn (kierukan tai ehkäisykapselin) maksutta, ja e-pilleritkin …
Miksi paperittomille kannattaa järjestää välttämätön terveydenhoito?
Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 23.8, että kaupungissa olevilla paperittomille ihmisille tarjotaan jatkossa kiireellisen hoidon lisäksi myös välttämätön hoito. Tämä pitää sisällään päivystyksellisten akuuttien sairauksien hoitamisen lisäksi kroonisten sairauksien hoidon ja lääkkeet, suun terveydenhoidon, tarpeelliset mielenterveyspalvelut sekä ennaltaehkäisyn kuten rokotteet. Perussuomalaiset ovat ideologiansa pohjalta …
Helsingin sote-haasteet ennen maakuntauudistusta
Kuntien sosiaali- ja terveystoimi on valtavien haasteiden edessä tulevaa maakuntahallintoa ja valinnanvapauslainsäädäntöä odotellessa. Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnalla ja sote-virastolla on edessään kolmen tasoisia isoja tehtäviä, jotka on saatava kuntoon kahden seuraavan vuoden aikana. Ensinnäkin tietysti jatkamme toimivien sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamista helsinkiläisille. Näiden osalta esimerkiksi jonot …