Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee tänään 4.4. erittäin kriittistä lausuntoa sote- ja maakuntauudistuksesta. Helsingin arvion mukaan tätä lakikokonaisuutta ei tule hyväksyä. Pormestari Vapaavuori on ollut asiassa erittäin aloitteellinen, ja lausuntoluonnos on hyväksytty kaupunginhallituksessa yksimielisesti.
Helsingin kritiikki kohdistuu ennen kaikkea rahoituksen ongelmiin ja siihen, ettei maakuntauudistus ota lainkaan huomioon pääkaupunkiseudun erityispiirteitä, ja tulisi olemaan Helsingille taloudellisesti vahingollinen. Toki lausunnossa viitataan myös integraation vaikeutumiseen, paljon palveluja tarvitsevien aseman heikkenemiseen sekä koulutuksen ja tutkimuksen aseman epäselvyyteen. Myös aikataulu on täysin mahdoton. Tästä kaikesta olen kaupunginhallituksen kanssa samaa mieltä. Osa näistä ongelmista lienee kuitenkin ratkaistavissa myös nykyistä mallia korjaamalla ja aikataulua viivyttämällä.
Sille ajatukselle, että tällä mallilla saataisiin aikaan jotain säästöä, nauravat naurismaan aidatkin. Ja tästä seuraa paine asiakasmaksujen nostamiselle. Tai sitten joudutaan tinkimään palveluista. Kumpikin vaihtoehto on täysin mahdottonta hyväksyä.
Itse pidän sote-uudistuksen suurimpana ongelmana perustason suoran valinnan sote-keskuksia eli ns. markkinamallia. Kukin kansalainen saisi kirjautua haluamaansa sote-keskukseen ja hammashoidon yksikköön, joissa olisi tarjolla perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan tai vastaavasti hammashoidon palveluita. Sosiaalityö jää hyvin ohueksi, vain neuvonnaksi ja ohjaukseksi. Myöskään mielenterveys- ja päihdetyö ei sisälly näihin keskuksiin. Ne ovat siis riisuttuja terveysasemia – kun suunta esimerkiksi Helsingin suurissa terveys- ja hyvinvointikeskuksissa on täysin toinen.
Suurimmalle osalle meistä nämä palvelut riittävät hyvin, ja osalla on vielä lisäbonuksena työterveydenhuollon palvelut. Kahdeksankymmentä prosenttia ihmisistä kuuluu näiden terveysasemien ihanneasiakkaisiin, jotka toisivat sote-keskukselle kapitaatiokorvauksena enemmän rahaa kuin palveluiden tuottamiseen menee. Mielikuvamainonta, sopiva asemien sijoittelu ja palveluiden riittämättömyys enemmän tukea tarvitseville varmistavat kermankuorinnan. Sen sijaan sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio eli perustason yhteistyö eri toimijoiden kuten perhekeskusten, kotihoidon, sosiaalityön tai päihdepalveluiden kanssa vaikeutuu. Ongelmia tulee myös viranomaistehtävien ja hallintopäätösten kanssa, jotka tähän asti ovat kuuluneet tiukasti julkiselle sektorille.
Erikoissairaanhoidon osalta pahimmat uhkakuvat on saatu korjattua, kun asiakassetelien käyttö on jätetty maakunnan harkintaan. Monissa tilanteissa yksityisen sektorin käyttö on tehokasta ja täysin perusteltua, mutta siitä pitää tosiaan voida päättää erikseen.
Helsingin asema uudistuksessa on tietenkin poikkeuksellinen. Koko valtakunnan näkövinkkelistä on tarpeellista siirtää sote-palvelut laajempiin yksiköihin. Viisi yliopistoklinikoiden ympärille rakentuvaa aluetta olisi ollut optimaalinen, mutta maakuntamallinkin kanssa voi elää – niiden määrä supistunee ajan kanssa kuitenkin noin 12:een. Uudenmaan osalta tilanne on tietysti hankala. Helsinki tai pääkaupunkiseutu haluaa olla oma alueensa, mutta mitä muu Uusimaa sitten tekee? Ja HUS-alueen erittäin hyvin toimivat systeemit jouduttaisiin panemaan uusiksi.
Isompien hartioiden rooliin on ehdotettu myös kuntayhtymiä Eksoten ja Siun Soten malliin. Tämä on tietysti epädemokraattisempi eli huonommin kansalaisten kontrollissa oleva järjestelmä kuin vaaleilla valittu maakuntavaltuusto. Mutta ilman verotusoikeutta on maakuntavaltuustokin pikemminkin demokratian irvikuva.
Helppoja ratkaisuja ei siis ole, eikä maakuntiin perustuvia malleja pidä vastustaa ainoastaan siitä syystä, että Helsinki ehkä häviää siinä. Uudenmaan riittävän rahoituksen ja aikataulujen osalta korjausliikkeet voivat olla mahdollisia. Tosin jos aikataulu kovasti viivästyy, siirtyy uudistus vaalien jälkeen. Ja mitä sitten tapahtuu on jo toinen juttu.
Sen sijaan peruspalveluiden markkinavetoista yksityistämistä keskimäärin terveempien satunnaisten käyttäjien terveysasemiksi ei pidä missään olosuhteissa hyväksyä. On välttämätöntä huolehtia nimenomaan niistä, jotka tarvitsevat monipuolisesti integroituja palveluita. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.
