Ihmiset elävät yhä vanhemmiksi, ja se on hyvä asia. Suurin osa pysyy myös toimintakykyisenä korkeaan ikään. Vanhoista ihmisistä ei pidä puhua eläkepommina tai kestävyysvajeen aiheuttajina, vaan miettiä miten elämä vanhanakin voi olla ja on rikasta, monipuolista ja arvokasta. Ikääntyneiden hoivapalveluista on kuitenkin paljastunut siivottomia epäkohtia ja eläkeläisköyhyys koskee satojatuhansia ihmisiä. Monia pelottaa vanheneminen Suomessa, …
Blogi
Ilmastonmuutos vaarantaa terveytesi
Ilmastonmuutoksen uhka kohdistuu voimakkaasti ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Seuraukset näkyvät sekä suorina terveysvaikutuksina että välillisinä seurauksina esimerkiksi ravinnontuotannon tai muuttoliikkeiden kautta. Ilmastonmuutos ei tarkoita ainoastaan ilmaston keskimääräistä lämpenemistä. Huolestuttavaa on se, että kaikenlaiset sään ääri-ilmiöt voimistuvat. Eivät ainoastaan helteet lisäänny, myös rankkasateet, myrskyt ja kylmät …
Rollaattorilla bussiin, turvallisesti ja maksutta
Ikääntyneiden ja muiden vaikeasti liikkuvien on tärkeää päästä matkustamaan turvallisesti busseilla ja muilla joukkoliikennevälineillä. Lastenrattaiden kanssa liikkuminen on ollut jo monta vuotta maksutonta Helsingin seudun busseissa. Päätöstä tehtäessä perusteluna oli ennen kaikkea turvallisuus. Rattaiden kanssa on noustava sisään keskiovista, eikä vaunuja voi jättää vartioimatta mennäkseen eteen maksamaan. Myös pyörätuolilla pääsee …
Mikä vaihtoehtoisissa ja täydentävissä hoidoissa kiehtoo?
Lääkärin työ ja ammattitaito perustuvat tutkittuun tietoon, joskus myös pitkäaikaiseen kokemukseen. Lääketiede kehittyy tieteellisen tutkimuksen kautta, jolla on omat tiukat sääntönsä. Lääkkeitä ei oteta käyttöön ennen kuin niiden teho on osoitettu suurella potilasjoukolla, ja valmisteen turvallisuus on taattu. Toki lääketieteen historiassa on esimerkkejä virheistä, vahingoista ja vaarallisistakin hoidoista. Lobotomian keksijä sai jopa Nobelin …
Sote kaatuu, miten tästä eteenpäin
Sote kaatuu - ei paukahtaen vaan kitisten. Perustuslakivaliokunnan perjantaisen lausunnon jälkeen kaikille on ilmeistä, ettei nykyinen hallitus kykene viemään esitystään sote-uudistukseksi eduskunnan suureen saliin. Ongelmia on edelleen runsaasti ja aika loppuu kesken. Hyvä niin, esitetty malli ei olisi ollut suomalaisten palvelunkäyttäjien edun mukainen. Nyt on aika miettiä miten tästä eteenpäin. Tulevalla eduskunnalla ja hallituksella on …