Sote kaatuu – ei paukahtaen vaan kitisten.
Perustuslakivaliokunnan perjantaisen lausunnon jälkeen kaikille on ilmeistä, ettei nykyinen hallitus kykene viemään esitystään sote-uudistukseksi eduskunnan suureen saliin. Ongelmia on edelleen runsaasti ja aika loppuu kesken. Hyvä niin, esitetty malli ei olisi ollut suomalaisten palvelunkäyttäjien edun mukainen.
Nyt on aika miettiä miten tästä eteenpäin. Tulevalla eduskunnalla ja hallituksella on edessään haastava tehtävä rakentaa toimiva sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus, sillä se kyllä tarvitaan. Onneksi suurin osa valmistelutyöstä on sellaista, että sen pohjalta voidaan rakentaa nykyisen uudistuksen alkuperäisten tavoitteiden mukainen ratkaisu.
Kerrataanpa vielä: Sote-uudistuksen tavoitteiksi on kirjattu terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen, palveluiden saatavuuden parantaminen ja kustannusten kasvun hillintä. Tämä kaikki olisi ollut täysin mahdollista ilman keskustan ja kokoomuksen onnetonta lehmänkauppaa, jossa keskusta sai liikaa maakuntia ja kokoomus liikaa valinnanvapautta.
Vaalien jälkeen on tärkeää ryhtyä uuteen valmistelutyöhön mieluiten parlamentaariselta pohjalta. Monista keskeisistä kysymyksistä vallitsee kohtalaisen laaja yksimielisyys.
Tässä joitakin omia hahmotelmiani tulevan sote-uudistuksen perusteista:
1) On järkevää siirtää sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen kuntia laajemmille alueille. Näitä voidaan kutsua maakunniksi. On ilmeistä, että kaavailluista 18 maakunnasta osa ei ole taloudellisesti järkeviä. Asiantuntijat ovat esittäneet jopa vain viittä aluetta, mutta 10 – 12 voi myös olla toimiva määrä. Lisäksi on huomioitava pääkaupunkiseudun erityispiirteet. On haettava ratkaisua siihen, pitäisikö Uudellamaalla olla useita alueita, vaikka HUSia ei kannatakaan pilkkoa.
Ratkaisevaa on se, että alueilla on verotusoikeus. Muuten palveluiden turvaamiseksi joudutaan joko heikentämään palveluita tai nostamaan asiakasmaksuja, mikä iskisi eniten vähävaraisiin. Oma ongelmansa on se, tuleeko maakunnille lopulta muita tehtäviä kuin sosiaali- ja terveyspalvelut.
2) Alkuperäinen tavoite terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisesta edellyttää integraation syventämistä ja hoito- ja palvelupolkujen rakentamista ja selkiyttämistä. Integraatiota tarvitaan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon että perus- ja erikoissairaanhoidon kesken.
Nykyisessä hallituksen markkinamallissa sote-keskuksissa tarjottaisiin ainoastaan perustason terveyspalveluita. Niistä puuttuvat niin riittävät mielenterveys- ja päihdepalvelut kuin käytännössä kaikki sosiaalipalvelut sosiaaliohjausta lukuun ottamatta. Näitä ”lisäpalveluita” olisi sitten tarjolla maakunnassa tai muualla yksityissektorilla. Kaiken huippu on se, että potilaalle/asiakkaalle tehtävä asiakassuunnitelma ei olisi palveluntuottajia sitova. Tämä heikentäisi merkittävästi paljon palveluja tarvitsevien oikeusturvaa, ja tähän perustuslakivaliokuntakin on puuttunut.
Tulevissa ratkaisuissa tulee perustasolla olla riittävästi integroituja palveluita erityisesti paljon palveluita tarvitseville, ja laadittujen asiakassuunnitelmien tulee olla sitovia. Niistä tulee myös olla mahdollisuus tehdä tarvittaessa oikaisuvaatimus.
3) Peruspalveluiden yksityistäminen nyt esitetyllä markkinamallilla mahdollistaa myös kermankuorinnan, koska asiakkaiksi voidaan houkutella vähemmän palveluita tarvitsevia ihmisiä. Näin ollen peruspalveluita ei pidä automaattisesti tarjota yksityisille toimijoille järjestettäväksi.
Myös palveluiden saatavuus koko maassa varmistuu parhaiten sillä, että julkisella sektorilla on niistä vastuu. Yksityisen toimijan tavoite on tuottaa voittoa, joten palveluita tuodaan sinne missä on ihmisiä ja siis kysyntää. Syrjäseutujen palvelut jäävät joka tapauksessa julkiselle sektorille.
Nyt esitettyyn markkinamalliin liittyy myös mahdollinen ristiriita EU-lainsäädännön kanssa. Mikäli tällaista mallia jatkossa mietitään, tulee EU:n kanta lainsäädäntöön varmistaa etukäteen.
4) Erikoissairaanhoidon osalta päävastuu tulee olla julkisella sektorilla, eikä maakuntia pidä velvoittaa palvelusetelien antamiseen yksityissektorille mihinkään sellaiseen toimintaan, minkä ne katsovat itse pystyvänsä hoitamaan. Yksityissektorin automaattinen tukeminen luo turhaa lisäkapasiteettia ja voi vaarantaa julkisen sektorin velvoitteiden täyttämistä mm. päivystystoiminnan osalta. Hallitus on onneksi jo matkan varrella joutunut lieventämään tähän yksityistämisyritykseen liittyviä esityksiä.
Kaiken kaikkiaan meillä on tulevina vuosina iso urakka hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa ja palveluiden saatavuuden parantamisessa. Jos uudistuksen myötä saadaan myös kustannusten nousua hillittyä niin hyvä, mutta tämä ei saa olla päätavoite. Nykymallin menorajoitteiden käyttö on perustuslakivaliokunnankin mielestä erittäin ongelmallista.
