Lääkärin työ ja ammattitaito perustuvat tutkittuun tietoon, joskus myös pitkäaikaiseen kokemukseen. Lääketiede kehittyy tieteellisen tutkimuksen kautta, jolla on omat tiukat sääntönsä. Lääkkeitä ei oteta käyttöön ennen kuin niiden teho on osoitettu suurella potilasjoukolla, ja valmisteen turvallisuus on taattu.
Toki lääketieteen historiassa on esimerkkejä virheistä, vahingoista ja vaarallisistakin hoidoista. Lobotomian keksijä sai jopa Nobelin palkinnon, ja raskauspahoinvointilääkkeenä käytetty talidomidi aiheutti vakavia sikiövaurioita. Jälkimmäisen kohdalla kesti pitkään, ennen kuin lääkkeen valmistaja ja markkinoija myönsi yhteyden. Tieteellä on kuitenkin taipumus ajan kanssa korjata omat virheensä. Parempaakaan keinoa lääketieteen kehittämiseksi ei ole keksitty.
Tieteenvastaisuutta on ollut aina, milloin uskonnollisista, milloin taloudellisista syistä. Kehruukoneita vastustettiin koska ne veivät työpaikkoja. Viime vuosisadan jälkipuoliskolla vallitsi kuitenkin suuri edistysusko. Luultiin, että pikku hiljaa tieteellinen maailmankatsomus valtaa alaa ja yhteiskunnan toiminta perustuu yhä enemmän tutkittuun tietoon.
Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Erilaiset vaihtoehtohoidot sekä lääke- ja rokotekriittisyys ovat saaneet merkittävästi jalansijaa myös länsimaissa. Taustalla on myös ajatus lääketeollisuudesta ”big pharmana”, joka toimii voitontavoittelun eikä terveyden ehdoilla. Uusien lääkkeiden kehittäminen edellyttää suuria taloudellisia investointeja, jotka pyritään saamaan myynnillä takaisin. Ajoittain tämä markkinointi on ollut leimallisen epäeettistä, kuten hallitsemattomaan huumeongelmaan johtanut opioidikipulääkkeiden holtiton markkinointi Yhdysvalloissa. Tätä taustaa vasten lääkkeettömät hoitomuodot voivat näyttäytyä vaihtoehtona markkinataloudelle.
Vaihtoehtohoitoja on monenlaisia
Vaihtoehtoiset ja täydentävät hoidot – joita Lääkäriliitto osin kutsuu uskomushoidoiksi – voidaan jakaa eri ryhmiin. Yhden ryhmän muodostavat ne perinteiset hoitomuodot, joilla on tieteellisissä tutkimuksissa osoitettu olevan selvää tehoa sairauksiin. Tällaisia ovat mm. akupunktio ja hunajan käyttö tulehtuneiden haavojen hoidossa. Nämä lääketiede sujuvasti ajan kanssa integroi omiin hoitokäytäntöihinsä.
Toisessa ääripäässä ovat ”hoidot”, jotka ovat tunnetusti vaarallisia. Näitä ovat esimerkiksi sisäisesti nautittu hopeavesi tai musta salva, joiden käyttö pitää ehdottomasti kieltää.
Suurin osa vaihtoehtoisista ja täydentävistä hoidosta on kuitenkin sellaisia, että vaikka ne eivät sinänsä paranna sairauksia, ne voivat lisätä ihmisten hyvinvointia ja lievittää oireita. Moni ihminen voi paremmin noudattamalla erilaisia ruokavalioita. Fyysiset toimenpiteet kuten liikuntaharjoitteet, hieronta ja mutakylvyt tuntuvat mukavilta ja rentouttavilta ja ihan oikeasti vähentävät oireita ja parantavat oloa.
Selkeästi uskomushoidoiksi kutsutaan sellaisia hoitoja, joiden teoreettinen viitekehys on tieteenvastainen tai sellainen, jota on mahdotonta todistaa. Esimerkiksi reiki-hoidossa kultivoidaan omaa elämänvoimaa (ki), jota johdetaan universaalista kistä, ja erilaisissa enkeli- ja yksisarvishoidoissa haetaan yhteyttä henkimaailmaan. Nämäkin voivat olla harmittomia, jos ne auttavat rentoutumaan ja löytämään yhteyden omiin tuntemuksiin.
Vaihtoehtohoitojen ongelmat
Merkittävä ongelma täydentävistä ja uskomushoidoista tulee, jos niitä käyttävät väheksyvät tai kieltävät sairauksien lääketieteellisen hoidon. Verenpainelääkkeiden, puhumattakaan syöpälääkkeiden lopettamisesta voi seurata terveyden tai jopa hengen menetys. Rokotusten vastustaminen vaarantaa niiden terveyden, jotka eivät jostain syystä voi rokotuksia ottaa.
Mitä voimme oppia vaihtoehtohoidoista
Lääkäreillä ja lääketieteellä on kuitenkin myös opittavaa erilaisilta vaihtoehtohoitajilta. Ihmisten kuunteleminen, vakavasti ottaminen ja usein myös koskettaminen ovat monesti tehokkaita keinoja lievittää ihmisten oireita ja luoda hyvää oloa. Aina ei tosiaan tarvita lääkkeitä. Empaattinen asenne, paranemisen vakuuttaminen ja elämänohjeet riittävät hoidoksi moneen vaivaan.
Tärkeintä on, että yhteiskunta ja lääkärit osaavat erottaa nämä asiat toisistaan. Sairauksien hoidon tulee perustua lääketieteelliseen tutkittuun tietoon, ja virallisenkin hoitojärjestelmän tulee tukea ihmisten omia voimavaroja välittävällä ja kuuntelevalla asenteella.
Vaihtoehtoisia ja täydentäviä hoitoja tarjoavien ei puolestaan pidä puuttua lääketieteellisiin hoitoihin, vaan kehottaa tarvittaessa keskustelemaan asiasta hoitavan lääkärin kanssa. Koska tietyt ihmisryhmät ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, tulee nämä vaihtoehtohoidot kieltää lapsilta, raskaana olevilta ja niiltä, joiden ymmärrys ei ehkä riitä arvioimaan hoitojen seurauksia (esimerkiksi kehitysvammaiset ja muistisairaat).
Aikuiset ihmiset ovat vapaita käyttämään ja mainostamaankin erilaisia vaihtoehtoisia ja jopa uskomushoitoja. Tieteen ja yhteiskunnan tehtävä on kuitenkin pyrkiä oikaisemaan virheellisiä väitteitä.
Vihreät ja vaihtoehtohoidot
Itse toimin Vihreässä liitossa, joka pyrkii olemaan tiedepuolue ja perustaa ohjelmansa ja politiikkansa tutkittuun tietoon. Tieteen ja teknologian vihreät (Viite) on puolueen sisällä toimiva organisaatio, joka kerää ja tuottaa tätä tietoa päätöksenteon tueksi. Vihreissäkin on toki erilaisia näkemyksiä myös vaihtoehtoisista ja täydentävistä hoidoista. Luotan kuitenkin siihen, että varsinaisen politiikan tasolla tiedepuolueen leima pysyy vihreissä vahvana. Itse olen tätä määrätietoisesti rakentamassa.
