Kaikkialla maailmassa ovat ihmiset kyenneet valmistamaan tai löytämään ympäristöstään huumaavia aineita. Näitä on käytetty sekä mielihyvän tuottamiseen että uskonnollisissa tarkoituksissa. Kansainvälisen kaupan ja talouskasvun sekä kemianteollisuuden kehittymisen myötä on huumeiden saatavuus ja käyttö voimakkaasti lisääntynyt viimeisen sadan vuoden aikana. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa on meneillään kipulääkkeiden liian löysän määräämisen …
Yleinen
Muistiystävällinen Suomi
Suomessa on lähes 200 000 muistisairasta. Puolet heistä sairastaa lievää muistisairautta ja ylivoimainen enemmistö asuu kotonaan. Tämän lisäksi on paljon muita ihmisiä, joilla on kehitys- tai muun vamman tai aivosairauden seurauksena muistinvaikeuksia tai muita kognitiivisia haasteita. Tästä huolimatta yhteiskuntaa rakennetaan yhä enemmän toimintakykyisten ja nopeiden, tietotekniikkaa ja muuta automaatiota hallitsevien ihmisten ehdoilla. …
Miten pitkään kotihoito voi jatkua?
Olemme viime vuosina lukeneet lehdistä kauhutarinoita yksin asuvista muistisairaista. Kiireinen kotihoito piipahtaa vaihtamassa vaipat (liian harvoin), ruoka on kehnoa ja vanhus vain makaa päivät pitkät sängyssään. Nämä tarinat ovat varmasti osaltaan tosia ja jokaiseen yksittäiseen epäkohtaan pitää puuttua. Kuitenkin kotihoito on monin paikoin myös hyvää ja jopa erinomaista. Tuoreen selvityksen mukaan Helsingissä 80 % asiakkaista on tyytyväisiä …
Eläkeläisköyhyys on häpeäksi Suomelle
Lähes joka neljäs suomalainen, 23 %, on yli 65-vuotias. Kyseessä on erittäin heterogeeninen ryhmä, eikä suurin osa heistä halua missään nimessä itseään kutsuttavan vanhuksiksi. Nuoremmasta väestöstä tämä ryhmä eroaa lähinnä siinä, että suurin osa ei ole enää työelämässä, eikä kotona ole pieniä lapsia. Vapaa-aikaa on enemmän ja osalla on myös taloudellisia mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Eläketurvakeskuksen vuonna 2017 tekemän kyselyn mukaan …
Huumekuolemien ehkäisy – onko naloksonista apua?
Suomessa kuolee vuosittain vajaa 200 ihmistä huumeiden ja päihteiden yliannostuksiin. Jokainen näistä on turha kuolema. Yhtenä keinona on esitetty opiaattien vasta-aineen naloksonin helpompaa saatavuutta, jotta käyttäjät itse voisivat itse varautua näihin tilanteisiin. Helsingin kaupunginvaltuutettu Petrus Pennanen on jättänyt asiasta valtuustoaloitteen Naloksoni on siis aine, joka sitoutuu opiaattireseptoreihin ja syrjäyttää niistä opioideja …
Abortti ei ole iloinen asia mutta laillinen abortti on ihmisoikeus
Keskustelu abortista, sen oikeutuksesta, laillisuudesta ja etiikasta on jälleen kerran aktivoitunut. Tällä kertaa pontimena on ollut Suomen ulkoministeri Timo Soinin osallistuminen ensin Kanadassa abortin ”uhrien” muistotilaisuuteen, vigiliaan, ja sitten hänen blogissaan ilmaistu riemunsa Argentiinan päätöksestä olla laillistamatta aborttia. Soinin toiminnasta seurasi todella arvoton näytelmä Suomen eduskunnassa. Soinille (ei siis …
Kuuluuko ihmisten sukupuoli lääkärille?
Transsukupuolisten ihmisten oikeudet ovat viime aikoina herättäneet paljon keskustelua myös lääkäreiden keskuudessa. Lääketieteen opiskelija ja transaktivisti Sakris Kupila on esittänyt, että jo 6-vuotias voisi Norjan tapaan muuttaa juridisen sukupuolensa vanhempiensa suostumuksella ja toisaalta gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri Heidi Wikström, joka määrittelee itsensä myös uudestisyntyneenä kristittynä, …
Onko leipäjonoille vaihtoehtoa?
Leipäjonot herättävät paljon tunteita ja niihin liittyvä keskustelu on myös kiivasta. Helsingin kaupunki, Helsingin seurakuntayhtymä ja Helsingin Diakonissalaitos ovat ryhtyneet yhdessä miettimään muitakin tapoja jakaa ruoka-apua kuin pitkät leipäjonot. Yksi kantava ajatus on ollut, että ulkona kylmässä jonottaminen on epäinhimillistä, joten apua pitäisi kyetä antamaan myös muilla keinoin. On ymmärrettävää, että leipäjonot saavat ihmisten …
Asiakasmaksut kurittavat köyhiä
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut kohdistuvat aina voimakkaammin vähävaraisiin, joiden tuloista nämä maksut vievät suuremman osan kuin paremmin toimeentulevilta. Asiakasmaksut lisäävät paljon sairastavien ja monia palveluita käyttävien menoja, vaikka usein juuri heidän ansionsa ovat keskimääräistä pienempiä. Asiakasmaksujen kohtuullisuus, maksukatot ja erityisesti palveluiden maksuttomuus vähentävät eriarvoisuutta ja takaavat ihmisten …