Leipäjonot herättävät paljon tunteita ja niihin liittyvä keskustelu on myös kiivasta. Helsingin kaupunki, Helsingin seurakuntayhtymä ja Helsingin Diakonissalaitos ovat ryhtyneet yhdessä miettimään muitakin tapoja jakaa ruoka-apua kuin pitkät leipäjonot. Yksi kantava ajatus on ollut, että ulkona kylmässä jonottaminen on epäinhimillistä, joten apua pitäisi kyetä antamaan myös muilla keinoin.
On ymmärrettävää, että leipäjonot saavat ihmisten tunteet pintaan. Niistä on tullut maamme rikkaiden ja köyhien välisen etäisyyden symboleita. Leipäjonoissa on kuitenkin ennen kaikkea kyse heikossa asemassa olevien ihmisten auttamisesta.
Mikään tämäntyyppinen hätäapu ei puutu vähävaraisuuden syihin. Suomen sosiaaliturvan taso on liian alhainen ja meillä on aivan liikaa ihmisiä, jotka elävät toimeentulotuen ja ruokajakelun varassa. Tämä on häpeä Suomelle. Siksi tarvitaan merkittäviä uudistuksia sosiaaliturvan parantamiseksi. Olennaista on riittävän suuri perustulo, jotta kukaan ei jää väliinputoajaksi ja kannustinloukkuun.
Tämä ei kuitenkaan poista sitä ajatusta, että leipäjonojen rinnalle voi kehittää myös muita avun jakamisen muotoja. Leipäjonoissa jonottavat ovat ihmisiä. Heidän auttaminen on kaikissa olosuhteissa tärkein asia. He eivät ole mannekiineja siitä, miten huonosti asiat ovat. He ovat apua tarvitsevia ihmisiä. Leipäjonot eivät myöskään ole piilotettava asia, vaan osa yhteiskuntaa. He ovat meitä.
Ruoka-apu on monelle välttämätöntä, ja on selvää, ettei tämä voi eikä saa olla vastikkeellista. Ruoka-avun rinnalla voi olla yhteistä syömistä ja kokkikursseja edullisen ja terveellisen ruoan valmistamiseen, mutta tällainen ei tietenkään saa olla avun ehtona. Ihmisten pitää saada jokapäiväinen leipänsä ilman erityisvaatimuksia yhteiskunnalta. Ruoan jakelua ei voida eikä ole tarkoituskaan lopettaa. Esimerkiksi lapsiperheet tarvitsevat edelleen ruokaa nimenomaan kotiin vietäväksi, ja joillekin voi yhteinen syöminen ventovieraiden kanssa olla turhan haastavaa. Osalle voi myös olla edullisempaa hakea ruokaa muutamana päivänä viikossa kuin matkustaa joka päivä yhteisruokailuun.
Osalle avun tarvitsijoista voi yhteinen ateria olla kuitenkin vastaus yksinäisyyteen ja tapa tavata tuttuja. Tutkimisen arvoinen mahdollisuus on kehittää muun avun rinnalle myös tuettuja hävikkiruokaravintoloita meille kaikille – ei pelkästään hätäavun tarvitsijoille.
Tärkeintä on monipuolistaa avun saamista ja etsiä samalla keinoja auttaa ihmisiä muutenkin kuin ruokaa jakamalla. Ihmisille voidaan tarjota esimerkiksi velkaneuvontaa ja terveystarkastuksia. Helsingin sosiaalityöntekijät ovat jo pitkään tavanneet leipäjonoissa olevia ihmisiä. Tällä sosiaalityön jalkautumisella voidaan mm. varmistaa, että kaikki ovat saamassa ne yhteiskunnan tuet jotka heille kuuluvat. On joka tapauksessa tärkeää, ettei kenenkään tarvitse jonottaa ruokaa pakkasessa.
Ruoka on jokaisen ihmisen oikeus. Ruoka-apua pitää kehittää siitä tiukasti kiinni pitäen.
