Vuosi 2020 on ollut outo ja raskas. Etäkouluja käyneelle nuorisolle tämä tulee olemaan vuosikymmeniä muisteltava sukupolvikokemus. Ikääntyneet koronapandemia ajoi aivan uuteen rooliin – suojelun ja avun kohteiksi. Vaikeimmassa asemassa ovat olleet hoivakodeissa asuvat, joilta rajoitustoimet riistivät kontaktit läheisiin, eivätkä kotona asuvatkaan saaneet tavata lastenlapsiaan. Myös omaishoitajat ovat olleet tosi tiukoilla.
Minun vuoteni on sujunut ihan kelvollisesti. Politiikka ja rauhantyö ovat jatkuneet etänä, ja töitä olen tehnyt työpaikalla. Omasta työhuoneesta käsin, käymättä kahvihuoneissa, suurin osa tiimeistä virtuaalisesti. Toki olen ajoittain tavannut potilaita kasvokkainkin – asianmukaisin suojavarustein.
Kaupunginvaltuuston sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan työn siirtyminen etätyöskentelyyn ei ole vähentänyt politiikan tarvetta tai mahdollisuuksia. Tänäkin vuonna on tehty isoja päätöksiä ja pyritty edistämään kaupunkilaisten terveyttä ja hyvinvointia. Koronapandemia on tietenkin leimannut kaikkea toimintaa, ja mielestäni kaupunki on olosuhteet huomioon ottaen selvinnyt tilanteesta tyydyttävästi. Kiireettömiä toimia vähennettiin ja suljettiin ja voimavarat keskitettiin koronapotilaiden tutkimiseen ja hoitoon. Tästä on jäänyt paljon hoitovelkaa, jota joudumme purkamaan vielä pitkään. Suojavarusteista oli alkuun pulaa, minkä seurauksena myös ohjeet olivat ristiriitaisia. Nyt niitä riittää kaikille. Koronaviruksen pääsy muutamiin hoivakoteihin oli tragedia, jonka estämiseen olisi pitänyt kyetä paremmin.
Itse huolestuin koronarajoitusten vaikutuksista erityisesti ikääntyville. THL:n ensimmäiset ohjeet ”karanteeninomaisista olosuhteista” olivat ehkä ymmärrettäviä, mutta ainakin niitä tulkittiin liian tiukasti. Toimintakyky laski arkiliikunnan puutteesta ja kaupoissa vanhat ihmiset saivat niskaansa vihaisia mulkaisuja. Kirjoitin ja puhuin asiasta laajasti, mm. Hesarissa, vihreiden verkkolehdessä Verdessä ja Memossa.
Suomessa kehitysvammaisten ja muiden osatyökykyisten työllistyminen on heikompaa kuin monissa muissa maissa. Valtuustoaloitteeni pohjalta Helsinki kehittää mm. työ- ja työhönvalmennusta. Valtuusto edellytti myös yksimielisesti, että kaupunki pyrkii itse palkkaamaan nykyistä enemmän osatyökykyisiä.
Helsingissä on pulaa terveyskeskuslääkäreistä, ja jonot terveysasemille ovat kohtuuttoman pitkiä. Asiaa on pyritty ratkomaan aktiivisella rekrytoinnilla, välikaikaisilla palkankorotuksilla ja mahdollisuuksilla vaikuttaa työnkuvaansa. Uutena keinona, ja erityisesti nyt koronan hoitovelan kasvaessa, päätettiin kokeilla myös muutaman terveysaseman palveluiden ostamista yksityiseltä. Tämän myötä kokonaiskapasiteetti kasvaa. Kokeilu on määräaikainen ja saimme rakennettua tiukat reunaehdot tämän toteuttamiselle. Hinta on sama kuin oman toiminnan, ja kaikki hyvät kokemukset saadaan koko kaupungin käyttöön.
Kansainvälisesti pandemian etenemistä ja valtavien ihmismäärien kuolemista on ollut tosi raskas seurata. Erityisen ahdistavaa on ollut monien populistijohtajien vähättelevä suhtautuminen virukseen ja sitä kautta täydellinen piittaamattomuus varotoimista. Kansanvaltaiset ja erityisesti naisten johtamat yhteiskunnat näyttävät selvinneen pandemiasta selvästi paremmin. Kiinnostavaa, ja toivoa antavaa, on ollut ihmiskunnan kyky tehdä tarvittaessa nopeita kansainvälisiä toimia ja korjausliikkeitä. Lentoliikenne väheni dramaattisesti (kunpa sama onnistuisi jatkossa myös ilmastonmuutoksen torjumiseksi) ja rokotteita kehitettiin ennätysvauhtia. Ei vain kilpailemalla vaan kansainvälisellä yhteistyöllä. Myös ihmisten kyky auttaa ja tukea toisiaan on ollut suurempaa kuin omiin poteroihin kaivautuminen – vaikka sitäkin on toki nähty.
Loppuvuodesta tapahtui myös positiivisia kansainvälisiä käänteitä, jotka voivat selväati vakauttaa kansainvälistä politiikkaa. Donald Trumpin kaoottinen valtakausi on päättymässä ja Yhdysvallat on palaamassa neuvottelupöytiin sekä ilmastosopimusten että aserajoitusten suhteen.
YK:n ydinasekieltosopimus sai lokakuussa 50. ratifiointinsa, ja sopimus astuu voimaan 22.1.2021. Tämän jälkeen ydinaseet ovat paitsi moraalittomia myös laittomia. Vaikka ydinasevallat eivät ole sopimuksessa mukana (eikä Suomikaan, mikä on meille häpeäksi), tulee uusi sopimus vaikuttamaan myös näiden maiden asemaan ja politiikkaan.
Ilmastonmuutoksen torjunnassa ovat sekä tietoisuus että konkreettiset toimet lisääntyneet, joskaan eivät edelleenkään tarpeeksi nopeaksi. Itselleni ilahduttavaa on ollut Ilmastolääkärit -ryhmän toiminnan käynnistyminen, ja elokapinan nuoret tuovat mieleen oman toimintani Koijärviliikkeessä. Olennaista kansanlaistottelemattomuudessa on ehdoton väkivallattomuus ja vastuun ottaminen omista toimista. Kunpa poliisikin noudattaisi tätä.
Henkilökohtaisesti olen selvinnyt vuodesta 2020 hyvin. Nuuksion metsissä liikkuminen on aina ollut minulle henkireikä, ja nyt olen kulkenut järviylängön lammilla ja sienimaastoissa enemmän kuin koskaan. Kesällä tehtiin nuorten kanssa muutama matkakin – laivalla Tallinnaan ja Riikaan. Harmillisinta on ollut IPPNW:n (International Physicians for the Prevention of Nuclear War) maailmankongressin siirtäminen, sen piti olla Mombasassa toukokuussa. Ja järjestön Boardin kokoukset ovat etänä vain lattea versio niistä tapaamisista, joissa olemme nähneet toisiamme, vaihtaneet kuulumisia ja kokemuksia ja tunteneet olevamme osa laajaa maailmanlaajuista yhteisöä.
Kirjoja olen lukenut (vielä) enemmän kuin normaalisti. Viime aikojen suosituksina Delia Owensin Suon villi laulu ja Kalevi Kalemaan Historian erottamat – kertomus Hannes & Mauri Ryömästä.
Minä ja perheeni olemme pysyneet terveinä, mitä nyt nuoriso on muutaman kerran käynyt pikkuflunssien vuoksi koronatesteissä (negatiivisia). Yli 16-vuotiaat kissatkin ovat vielä reippaina.
Uuden vuoden 2021 otan vastaan toiveikkaana. Sen myötä saamme sekä koronarokotteen että ydinasekieltosopimuksen. Ihmiskunnalla on vielä toivoa
