Onko muistisairas vaikeavammainen, jos jalat toimivat, mutta hän eksyy julkisessa liikenteessä? Saako yksin asuva toimeentulotukea pesukoneeseen? Jos liikuntavammainen muuttaa, järjestetäänkö tarpeelliset muutostyöt myös uuteen kotiin?
Tällaisia asioita pohtii Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto, jossa käsitellään noin sata oikaisuvaatimusta kuukausittain. Istuin tässä jaostossa edellisen valtuustokauden, ja nyt kesäkuun alusta toimin tämän jaoston puheenjohtajana.
Viime vuoden jälkipuoliskon tilastoista käy ilmi, että noin kuudestasadasta muutoksenhausta jaosto kumosi 99, palautti valmisteluun 3 ja jätti tutkimatta 15 (oikaisuvaatimuksen myöhästymisen vuoksi). Kumoamisista suurin osa tapahtui jo esittelijän ehdotuksesta, mutta 21 tapauksessa jaosto oli äänestänyt asiasta.
Merkittävin periaatteellinen erimielisyys esittelijän näkemykseen on liittynyt siihen, otetaanko tulosidonnaisen asumispalvelumaksun määrittämisessä menona huomioon mahdollinen ulosotto. Näin ei ole aiemmin kaupungilla tehty. Tällöin ihmiset joutuivat turvautumaan toimeentulotukeen, mikä lain mukaan on aina viimesijainen tukimuoto – sitä ennen pitäisi selvittää mahdollisuus palvelumaksujen alentamiseen. Tässä asiassa kaupunki lopulta muutti ohjeistustaan, ja tämän vuoden alusta ulosotto huomioidaan maksua määritettäessä.
Toinen murheenkryyni on ollut vanhojen ihmisten matkapalvelu – eli taksisetelit. Vammaispalvelulain mukaista kuljetustukea voi saada vain vaikeavammaisuuden perusteella, ja sellaiseksi ei lasketa ikääntymisen mukanaan tuomia liikuntavaikeuksia, kuten nivelrikon tai sydämen vajaatoiminnan aiheuttamia ongelmia. Sen sijaan sosiaalihuoltolain mukaista kuljetustukea voi saada ylipäänsä huonosti liikkuva vanha ihminen, joskin tässä on tulorajat. Ongelmana on ollut, että pari vuotta sitten taloudellisesti tiukassa tilanteessa Helsinki päätti vähentää kuukausittaisten matkojen määrää kahdeksasta neljään. Tämä on vaikeuttanut monen vähävaraisen ikäihmisen harrastuksia, osallistumista ja sosiaalisia suhteita. Onneksi tänä vuonna näiden matkojen määrää lisättiin kuuteen – asia jota pidin aktiivisesti esillä syksyn budjettineuvotteluissa.
Jaostossa on siis mahdollista – jos ei aivan tehdä politiikkaa – niin ainakin vaikuttaa välillisesti myös poliittiseen päätöksentekoon.
Pääsääntöisesti jaosto ei kuitenkaan ole poliittinen elin, vaikka sen jäsenet onkin valittu poliittisten voimasuhteiden mukaan. Käsiteltävät asiat ovat yksilöasioita ja tietenkin tiukasti salassapitovelvollisuuden piirissä. Jaoston tehtävä ei ole laatia linjauksia etuuspäätöksiin tai kaupungin tukipolitiikkaan, vaan arvioida, onko tehty päätös kaupungin ohjeiden ja lain mukainen. Emme istu siellä ollaksemme ”kilttejä” muutoksenhakijoille (kuten eräs jaoston jäsen toivoo), vaan varmistaaksemme kaupunkilaisten tasapuolista kohtelua. Vammaispalveluille, omaishoidon tuelle sekä täydentävälle ja ehkäisevälle toimeentulotuelle on valtuustossa ja lautakunnassa hyväksytty budjetti ja virkamiesten tekemät pysyväisohjeet, joiden mukaan jaosto toimii. Kun ohjeiston mukaan pesukoneen hankintaan myönnetään toimeentulotukea pääsääntöisesti vain pesutuvattomissa taloissa asuville lapsiperheille tai selvästi liikuntarajoitteisille henkilöille, me emme voi poiketa tästä linjasta ilman tosi painavia syitä. Tai kun kaupungin linja on ollut, ettei vaikeavammaiselle makseta asunnonmuutostöitä toiseen asuntoon (ellei muutto ole vamman vuoksi perusteltua), on jaoston vaikea päättää toisin.
Selkein tulkintaongelma liittyy tällä hetkellä muistisairaiden kuljetuspalveluihin. Kaupunki ei ole myöntänyt taksiseteleitä sellaisille muistisairaille, joilla on hyvä liikuntakyky, mutta jotka eivät eksymistaipumuksen vuoksi kykene yksin käyttämään julkisia kulkuvälineitä. Perusteluna on käytetty sitä, ettei muistisairaan itsenäisyys lisäänny, kun jonkun muun on kuitenkin tilattava se taksi ja ehkä saatettava ihminen sinne. Muutaman kerran jaosto on äänestyksen jälkeen muuttanut esittelijän ehdotusta, kun on näyttänyt siltä, että muistisairaus on kovin lievä ja henkilö mitä ilmeisimmin kykenisi käyttämään matkapalvelua itsenäisesti. Myös kehitysvammaisille myönnetään kuljetustukea, vaikka hekin saattavat tarvita sen käytössä muiden apua.
Muistisairaiden matkapalvelun kehittämistä ei kuitenkaan ratkaista jaostossa, vaan tässä tarvitaan selkeämpää poliittista ohjausta ja esimerkiksi lautakunnan linjauksia siitä, millä perusteilla kuljetustukea myönnetään muistisairaille. Tätä asiaa ajan aktiivisesti poliittisella tasolla.
Epäpoliittisuudestaan huolimatta sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto on erittäin kiinnostava näköalapaikka niiden helsinkiläisten arkeen, joilla ei mene hyvin – oli kyse sitten sairaudesta, vammasta tai taloudellisesta ahdingosta. Siellä näkee hyvin myös sen, miten paljon Helsinki myös tukee heikommassa asemassa olevia – ja toki myös ne sudenkuopat ja kannustinloukut, joihin ihminen voi omaa syyttään joutua. Jaoston työskentelyn kautta olen myös todennut, että kaupungin viranhaltijat tekevät pääsääntöisesti erinomaista ja huolellista työtä selvitellessään ihmisten asioita ja tarpeita ja etsiessään ja järjestäessään erilaisia tukia ja palveluita avun tarpeessa oleville ihmisille.
