Koronablogin ensimmäinen osa kuolleisuudesta ja tartuttavuudesta löytyy täältä.
Taistelussa koronaa vastaan on puhuttu sekä taudin tukahduttamisesta että laumasuojasta. Tukahduttaminen tarkoittaisi sitä, että virusta ei enää olisi liikkeellä, laumasuoja puolestaan sitä että riittävän suurella osalla väestöstä olisi immuniteetti, joko taudin sairastamisen tai aikanaan rokotuksen seurauksena. Laumasuojatussa väestössä viruksella ei ole riittävästi uusia tartutettavia eikä tauti siten enää leviä.
Laumasuojaan tarvittavan väestön immuniteetin taso vaihtelee. Erittäin herkästi tarttuvissa taudeissa kuten tuhkarokossa tarvitaan yli 90 % rokotekattavuus, jotta tauti ei varmasti leviä. Kun näin ei ole kaikkialla Suomessakaan, näemme aika ajoin pieniä taudin lehahduksia, usein alun perin ulkomailta saatujen tartuntojen seurauksena.
Monissa muissa taudeissa riittänee jonkin verran alhaisempi väestötason vastustuskyky. Espanjantauti levisi aikanaan kolmessa isossa aallossa ja sairastutti arvioiden mukaan 30 % maapallon väestöstä – kaksi kolmasosaa ei siis sairastanut tautia (tai sairasti oireettomana, emme tiedä varmasti). Joka tapauksessa tämän jälkeen sairaus hiipui. Ja tilastollisesti pienempikin laumaimmuniteetti hidastaa taudin leviämistä, koska ihmiset elävät kuitenkin yhteisöissä (koulut, työpaikat, asuinalueet tms.) joiden sisällä sairaus leviää tai on leviämättä. Emme kuitenkaan tiedä, kuinka suuren osan väestöstä pitäisi olla immuuneja Covid-19 virukselle, jotta sen leviäminen selkeästi heikkenisi. Kyse on joka tapauksessa varmasti kymmenistä prosenteista, ja mieluiten selvästi yli puolella pitäisi olla vasta-aineita.
Kausi-influenssan osalta meillä ei ole rokotteella katettua laumasuojaa – joskin aiemmat virustartunnat vähentävät vakavan taudin todennäköisyyttä. Riskiryhmien omat ja terveydenhuollon henkilökunnan rokottaminen suojaavat kuitenkin väestöä laajasti. Influenssavirus voi muuntua, kuten 1957 pandemiassa, jolloin aiempi immuniteetti ei toiminut ja jälki oli sen mukaista. Eikä rokotuksia silloin vielä ollut.
Koronaviruksen osalta esitettiin etenkin alkuun ajatuksia, että viruksen pitää lopulta vaan antaa mennä väestössä läpi. Suurin osa tulee sairastumaan ja osa kuolee. Taudin etenemistä pitää vaan hidastaa, ”litistää käyrää”, jotta erityisesti tehohoidon kapasiteetti riittää kulloinkin rajusti sairastuneiden hoitoon.
Covid-19 viruksen kanssa emme ole vielä lähelläkään toimivaa laumasuojaa. Lombardialaisessa sairauden runtelemassa kylässä kaikki testattiin, ja vasta-aineita oli 15 %:lla. Tanskalaisessa verenluovuttajista tehdyn tutkimuksen perusteella arvioitiin, että Kööpenhaminan seudulla 3 – 4 % väestöstä olisi vasta-aineita. Suomessa THL on käynnistänyt tutkimuksen, jossa vasta-aineita tutkitaan satunnaisotannalla. On ilmeistä, että tällä vauhdilla laumasuojan kehittyminen kestäisi kymmeniä vuosia.
Emme toki tiedä sitäkään, kuinka hyvä ja kuinka pitkään sairastettu koronavirus suojaa uudelta tartunnalta. Pääsääntöisesti virustaudit antavat ainakin väliaikaisen immuniteetin tautiin. Influenssavirus muuntuu tiheään, minkä vuoksi kausi-influenssarokote tulee ottaa vuosittain. Aina rokote ei suojaa täysin, mutta rokotetun ihmisen tauti on yleensä lievempi. Koronavirukset eivät ilmeisesti muunnu niin herkästi.
Lehdissä on myös ollut juttuja siitä, että jo koronavirustaudin sairastaneilla (ja negatiivisesti testatuilla) on todettu uudelleen positiivinen virusnäyte. Tähän on mielestäni ainakin kaksi selitystä. Toinen on se, että testi perustuu aina raja-arvoihin, ja löydöksen ollessa raja-arvoinen voi peräkkäisissä testeissä tulla erilainen tulos vaikka tilanne olisi tosiasiassa ennallaan. Toinen mahdollinen selitys on se, että taudin sairastanut ja vasta-aineita omaava henkilö saa uuden virustartunnan, ja heti sen jälkeen otetussa näytteessä todetaan virusta, vaikka vasta-aineet sitten nopeasti tuhoavat sen eikä henkilö sairastu. En ole nähnyt sellaista tutkimusta tai edes tapausselostusta, jossa kerran Covid-19 –taudin sairastanut olisi todella sairastunut uudestaan.
Näin ollen pidän kyllä ilmeisenä, että sairastettu koronavirussairaus antaa ihmiselle immuniteetin kyseistä sairautta vastaan ainakin joksikin aikaa. Siksi kannatan myös jonkinlaisen todistuksen antamista ihmisille sairastetusta koronainfektiosta, jotta he voivat halutessaan osoittaa olevansa sekä turvassa itse (ei tarvitse olla karanteenissa) että turvallisia muille (voivat hoitaa tai olla muuten lähellä riskiryhmiin kuuluvia).
Sitten siitä tukahduttamisesta. Varsinkin pandemian alkuvaiheessa kuului monesta suunnasta – niin poliitikoilta kuin asiantuntijoiltakin – vaatimuksia erittäin tiukoista toimenpiteistä ja rajoituksista, jotta koronaepidemia voitaisiin kokonaan tukahduttaa. Tämä ajatus on ollut täysin epärealistinen siitä lähtien, kun epidemia pääsi Kiinan ulkopuolelle ja muuttui pandemiaksi. Paikallisesti, erityisesti autoritaarisissa maissa ja yhteisöissä väliaikainen tukahduttaminen voi olla mahdollista. Mutta niin kauan kun virusta on liikkeellä jossain päin maailmaa, ei mikään maa tai kaupunki kykene pitämään sitä ulkona. Australia yritti aikanaan pitää espanjantaudin poissa sulkemalla rajansa/satamansa, mutta toinen aalto saavutti senkin nopeasti.
Laumasuojaa emme siis saavuta pelkästään taudin leviämisellä – ellemme päästä sitä täysin valloilleen, mitä kukaan ei esitä. Täydellinen tukahduttaminen ei ole mahdollista. Meillä on sen sijaan keinoja taudin hillitsemiseen ja rajaamiseen sekä rajoitustoimenpiteiden (jota juuri nyt koko ajan tehdään) että tartuntaketjujen jäljittämisen (jota suunnitellaan sähköisiksi) avulla. Ensimmäiseen liittyy sekä taloudellisia että sosiaalisia haasteita, jälkimmäiseen tietosuojaongelmia.
Käytännössä siis pelaamme aikaa. Litistämme käyrää ja etsimme kiihkeästi sekä hoitokeinoja että erityisesti rokotetta. Joitakin hoitokeinoja jo kokeillaankin. Tehokkain nyt tunnettu on antaa sairastuneelle sellaisen ihmisen vasta-aineita, joka on jo sairastanut taudin, mutta tämä ei tietenkään onnistu laajassa mittakaavassa. Riskitekijöistäkin tiedämme kaikenlaista. Iän lisäksi tupakointi ja ylipaino näyttävät selvästi lisäävän kuolleisuutta. On kuitenkin epävarmaa kuinka nopeasti tupakanpolton lopettaminen auttaa, ja laihduttaminen on tunnetusti hidasta. Molempia kannattaa kuitenkin harkita, koska se vähentää riskiä moneen muuhunkin sairauteen.
Tavoitteena on siis taudin hidastaminen, jotta terveydenhuollon kantokyky kestää ja tutkimus etenee. Ja pikkuhiljaa sen arvioiminen, kuinka kauan ja kuinka tiukkoja rajoitustoimia ylläpidetään, ja kuinka kauan yhteiskunnan kantokyky tämän kestää. Taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset on otettava vakavasti. Näiden laskelmien ja päätösten tekeminen on sitten poliittisten päättäjien, ei terveydenhuollon asiantuntijoiden tehtävä.
