Suomi toivoo kovasti, että ydinasevaltiotkin olisivat aseriisuntaprosessissa mukana. Toisaalta asevalvontaan kiinnitetään yhä enemmän huomiota, mutta itse aseriisunta on jäänyt vähemmälle. Ulkoministeriön asevalvontayksikkö näkee myös, että ydinsulkusopimus ja sen velvoitteet ovat kaiken aseriisunnan kulmakivi, ja tämän prosessin aliarviointiin on syytä suhtautua kriittisesti.
Tällaisia linjauksia tuli esiin, kun rauhanjärjestöt ja Suomen ICAN-verkosto vierailivat 25.4. UM:n asevalvontayksikössä.
Me puolestamme toimme esiin huolemme siitä, että Suomi on ollut kovin varovainen mm. suhteessa uusiin humanitaarisiin aloitteisiin, jotka tähtäävät ydinaseet kieltävän sopimuksen aikaansaamiseksi. Esimerkiksi YK:n yleiskokouksessa joulukuussa 2015 Suomi kyllä tuki päätöslauselmaa ydinaseiden hävittämiseksi, mutta äänesti tyhjää lauselmasta, jossa vaadittiin lainsäädännöllisiä keinoja tämän saavuttamiseksi. Uutta näissä YK:n äänestyksissä oli se, että Pohjoismaat eivät enää toimineet yhtenäisesti. Ruotsi tuki näitä aloitteita kun taas Norja ja Tanska olivat tiukasti vastaan.
Ydinturvallisuus oli myös esillä. Jo pitkään on huolehdittu ydinvoimaloiden turvallisuudesta, josta käytetään termiä nuclear safety. Nyt on yhä enemmän alettu huolestua myös ydinmateriaalin joutumisesta vääriin käsiin (nuclear security). Suurin huoli on nimenomaan pommikelpoisesta rikastetusta uraanista, ja tämän osalta turvamääräyksiä on tiukennettu ja kaikki tällainen uraani pyritään saamaan varmaan talteen. Toki myös likaiset pommit esimerkiksi terroristien käsissä voivat aiheuttaa mittavaa tuhoa.
Ydinaseriisunta on toki meidän kaikkien tavoite, ja pohdimmekin yhdessä keinoja tähän nykyisessä tiukentuneessa kansainvälisessä ilmapiirissä. Olennaista olisi lisätä luottamusta, yhteistyötä ja ymmärrystä eri maiden välille. Rauhanliikkeen ja erityisesti kansainvälisen ICAN verkoston pyrkimykset toimia ydinaseettomien maiden ja laajan kansalaismielipiteen kautta eivät kuitenkaan saaneet virkamiehiä innostumaan. He eivät näe parhaillaan Baselissa koolla olevan ydinaseriisuntaa käsittelevän Open-Ended Working Groupin työskentelyssä merkittävää lisäarvoa aiempiin keskusteluihin, koska ydinasevallat eivät ole tässä mukana.
Uusiakin toimintatapoja nousi kuitenkin esiin. Vastikään päättynyt Nuclear Security Summit Washingtonissa työskentelikin siltä pohjalta, että eri toimijat, kuten valtiot tai ydinaseteollisuus, esittivät kokouksessa omia lupauksiaan siitä, miten he itse omilla toimillaan parantavat ydinturvallisuutta. Ketään ei velvoitettu tai pakotettu mihinkään, mutta eri tahot antoivat lupauksia, jotka kirjattiin ”lahjakoreihin”. Tämä osoittautui toimivaksi tavaksi edetä, ja tosiasiassa Pariisin ilmastokokous ja lopulta syntynyt ilmastosopu toimivat myös juuri tällä menetelmällä.
Lopuksi rauhanjärjestöt esittivät, että Ulkoministeriö yhdessä Ulkopoliittisen instituutin ja muiden asiantuntijoiden (myös rauhanliikkeen) kanssa laatisi kokonaisvaltaisen tilannekatsauksen maailman ydinasetilanteesta ja ydinaseiden uhkasta ja toimisi aloitteellisesti rakennettaessa kansainvälistä yhteistyötä ydinsulkusopimuksen epäkohtien korjaamiseksi.
