Olemme viime vuosina lukeneet lehdistä kauhutarinoita yksin asuvista muistisairaista. Kiireinen kotihoito piipahtaa vaihtamassa vaipat (liian harvoin), ruoka on kehnoa ja vanhus vain makaa päivät pitkät sängyssään. Nämä tarinat ovat varmasti osaltaan tosia ja jokaiseen yksittäiseen epäkohtaan pitää puuttua. Kuitenkin kotihoito on monin paikoin myös hyvää ja jopa erinomaista. Tuoreen selvityksen mukaan Helsingissä 80 % asiakkaista on tyytyväisiä kotihoidon palveluihin.
Kotona niin kauan kuin mahdollista?
Nykyinen tavoite on järjestää muistisairaiden tai muuten hauraiden vanhojen ihmisten hoito kotona niin pitkään kuin mahdollista. Tästä periaatteellisesta tavoitteesta vallitsee laaja konsensus. Erimielisyys liittyy siihen, kuinka kauan se on mahdollista.
Tutkimusten mukaan valtaosa vanhoista ihmisistä haluaa asua kotonaan, ja kotona asuvista suurin osa myös arvelee kykenevänsä tähän, tarvittaessa apujen ja tukien turvin. Omaisten näkemykset ovat usein pessimistisempiä ja kotihoidon työntekijöiden arviot siltä väliltä.
Tutkimusten mukaan kotihoidossa 83 % asiakkaista ja omaisista kokee, että koti on paras paikka asua. Tämä lisäksi 8.5 % halusi asua kotonaan, vaikka omainen ei pitänyt tätä enää toimivana ratkaisuna. Vain 6.2 %:ssa sekä asiakas että omainen arvelivat, että jossain muualla olisi parempi, ja näissä pitää vakavasti harkita ympärivuorokautisen hoidon tarvetta. Pieni osa asiakkaista (2.5 %) halusi siirtyä muualle, vaikka omainen katsoi että kotona voisi vielä asua.
Muistisairaus voi toki heikentää ihmisen kykyä arvioida omaa pärjäämistään, ja toisaalta pelkotilat ja turvattomuus saattavat tehdä kotona asumisen mahdottomaksi, vaikka arjen toimintakykyä olisi vielä tallella. Sijoituspäätöksiä tehtäessä on tärkeää osata tasapainoilla objektiivisen selviytymisen ja subjektiivisen tunteen välillä.
Hyvin vanhojen osuus väestöstä kasvaa
Ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhojen ihmisten suhteellinen osuus on koko ajan vähentynyt. Tähän on vaikuttanut sekä iäkkäiden toimintakyvyn paraneminen että kotihoidon kehitys. Suurimman osan toimintakyky säilyy hyvänä korkeaan ikään saakka, ja kotiin tuotavat palvelut ovat monipuolistuneet ja tehostuneet. Kuitenkin väestön ikääntyessä erityisesti yli 85-vuotiaiden määrä kasvaa eniten. Kun vuonna 2000 oli 85 vuotta täyttäneitä 1.5 % väestöstä, niin vuonna 2018 heitä oli jo 2.7 %. Vuoteen 2050 mennessä yli 84-vuotiaiden osuuden ennustetaan kasvavan 6.6 %:iin.
Tämä aiheuttaa merkittävän paineen myös ympärivuorokautiselle hoivalle. Vaikka monet ikääntymiseen liittyvät sairaudet ovat siirtyneet yhä korkeampaan ikään, on ikä edelleen merkittävin muistisairauksien riskitekijä. Muistisairauksien ilmaantuminen ei ole merkittävästi myöhentynyt viime vuosikymmeninä, vaikka vähäistä trendiä tähän suuntaan onkin joissain tutkimuksissa nähtävissä. Muistisairaudet ovat nyt ja tulevaisuudessa merkittävin hoivan ja avun tarvetta edellyttävä asia. Tästä syystä lisäsimme Helsingissä ympärivuorokautiseen hoitoon 50 – 60 lisäpaikkaa tälle vuodelle.
Kotihoitoa voi kehittää
Kotihoidossakin on vielä runsaasti kehittämisen varaa. Koska kotona asuminen on suurimman osan toive, on tähän panostettava merkittävästi. Olennaisinta on riittävä ja ammattitaitoinen henkilökunta. Helsingissä kotipalvelun vakansseja lisättiin merkittävästi vuonna 2018, mutta ongelmana on ollut vaikeus rekrytoida ihmisiä. Työ on raskasta, palkka pieni ja asumiskustannukset pääkaupunkiseudulla korkeat. Tämä on vaikea yhtälö jonka ratkaisemiseen tarvitaan myös lisäresursseja.
Paljon muutakin voidaan tehdä. Oman työn itsenäisempi suunnittelu esimerkiksi Vuosaaren alueella on lisännyt henkilökunnan hyvinvointia ja tehostanut toimintaa. Tällä hetkellä on käynnistymässä reittien optimointi, jotta aikaa matkoihin kuluisi mahdollisimman vähän. Sähköavusteiset polkupyörät tai potkulaudat vähentävät myös matka-aikoja.
Digitalisaatio ja moniammatillisuus
Osalle asiakkaista sopii virtuaalinen kotihoito, jota Helsingissä saa jo 700 ihmistä. Etäyhteydellä korvataan osa käynneistä, ja sen välityksellä voidaan muistuttaa lääkkeistä ja järjestää yhteistä kuntoutusta. Virtuaaliset jumppahetket ovat olleet yllättävän suosittuja. Kovin muistisairaille tai harhaluuloisille potilaille tämä ei sovi, mutta ainakin nykyiset asiakkaat ovat kovin tyytyväisiä tähän palveluun.
Kotipalvelun kohdalla myös moniammatillisuuden lisääminen on tärkeää. Suurin osa työntekijöistä on lähihoitajia, mutta nyt lisäämme Helsingissä sairaanhoitajien osuutta. Viime vuonna palkattiin myös toimintaterapeutteja ja ravitsemusterapeutti. Jatkossa ainakin isoissa kaupungeissa tarvitaan myös mielenterveystyöntekijöitä ja päihdeasiantuntijoita.
Monipuolisissa palvelukeskuksissa tarjotaan monenlaista toimintaa. Niissä voi käydä tapaamassa tuttuja, syömässä ja harrastamassa. Erityisesti kolmannen sektorin järjestöjen toiminta on vilkasta, ja sitä pitää tukea myös yhteiskunnan toimesta. On tärkeää, että mahdollisen maakuntauudistuksen jälkeenkin ennaltaehkäisevää työtä tekevien järjestöjen rahoitus turvataan.
Palvelut kotiin ja liikkumismahdollisuuksia
Huonosti liikkuvien ja raihnaisten vanhojen ihmisten kohdalla palveluiden tuominen lähelle on olennaista. Usein tämä tarkoittaa nimenomaan kotiin vietäviä palveluita. Mahdollisen sairaalahoitojakson jälkeen kotiutustiimit tekevät hyvää työtä, ja kotikuntoutusta pitää edelleen kehittää.
Tukipalveluina voivat olla ateriapalvelu, kauppapalvelu ja siivousapu. Lisäksi tarvitaan mahdollisuuksia päästä myös sieltä kotoa pois. Esteetön joukkoliikenne on välttämätöntä, mutta lisäksi tarvitaan kuljetustukea. Helsingissä saimme viime vuonna sosiaalihuoltolain mukaisten taksiseteleiden määrän nostettua kuuteen. Tavoitteena on kuitenkin matkojen määrän nostaminen vielä tästäkin.
Turvallisuutta voidaan lisätä paitsi säännöllisillä käynneillä, myös erilaisilla teknisillä ratkaisuilla. Ovissa voi olla hälyttimiä, ranteessa gps-paikannin ja lattia tai jääkaapin ovi voivat hälyttää jos niitä ei käytetä. Turvallisuuden tunnetta voi lisätä myös mahdollisuus etäyhteyteen aina tarvittaessa.
Näillä toimilla kotona asuminen hyvinkin pitkään on mahdollista. Minä ainakin haluan asua omassa kodissani jopa siinä mahdollisessa muistisairauden vaiheessa, kun oman hygienian hoito on vähän niin ja näin enkä ymmärrä miksi minun pitää syödä kaikkia lääkkeitä. Jos ei ole merkittäviä vaaratilanteita -hellavahti estää ruoan palamisen pohjaan, kieltäydyn vain vähemmän tärkeistä lääkkeistä ja ovihälytin ilmoittaa jos lähden keskellä yötä pakkaseen – en halua siirtoa ympärivuorokautiseen hoitoon muiden aikataulutettavaksi.
Yksinäisyys
Yksinäisyys on kuitenkin sellainen yksin asuvien vanhojen ihmisten ongelma, johon kunnallisen kotipalvelun on vaikea vastata. Kotihoidon työntekijöiden käyntien lyhyys ja hoitajien jatkuva vaihtuminen on yksi merkittävimpiä koettuja epäkohtia kotihoidossa. Ei ole aikaa jäädä seurustelemaan, kysyä oikeasti kuulumisia tai tutustua toiseen ihmiseen kunnolla. Kuitenkin monelle vanhalle ihmiselle kotihoidon käynnit ovat ainoita ihmissuhteita yksinäisen elämän keskellä, kun ystävät ja oman ikäiset sukulaiset ovat kuolleet tai huonossa kunnossa ja mahdolliset muut omaiset ovat kaukana.
Kotihoito ei kuitenkaan voi olla ratkaisu tähän. Tarvitaan muita keinoja. Erilaiset ryhmätoiminnat, päiväkeskukset ja vaikka liikuntakerhot voivat auttaa tässä. Ja jos ei pääse liikkumaan kodistaan, voi jumppatuokioita ja muita tapaamisia järjestää virtuaalisesti. Jo nyt monet ikääntyneet seurustelevat kaukana olevien lastensa ja heidän perheidensä kanssa skypen välityksellä.
Monet yritykset tarjoavat myös ei-lääketieteellistä hoivaa, jonka kustannuksista voi saada kotitalousvähennyksen. Helsingissä myös kulttuurikaverit auttavat ja tulevat seuraksi kulttuuririentoihin. Vähävaraisille yksinäisille tähän voisi miettiä myös palveluseteleitä – kuten nyt on mahdollista saada siivoukseen.
Myös erilaisia yhteisöllisen asumisen muotoja tulee kehittää. Sekä ikääntyneiden kesken, että myös sukupolvien välillä. Kööpenhaminassa tutustuin hoitokotiin, jonka toisessa kerroksessa asui lapsiperheitä, joiden elämää yläparvekkeella ikääntyneet saattoivat seurata omalta pihaltaan.
Saako kotona kuolla?
Ei kotona asumisen mahdollisimman pitkään tarvitse olla heitteillejättöä. Hyvällä moniammatillisella kotipalvelulla, teknisillä ratkaisuilla ja yhteisöllisyyden lisäämisellä muistisairaan ja raihnaisenkin vanhan ihmisen voi olla hyvä asua kotonaan. Ja omassa kodissaan täytyy olla mahdollista jopa kuolla. Lopun lähestyessä ei pitäisi olla välttämätöntä toimittaa ihmistä viimeisiksi ajoiksi päivystykseen. Kotisairaala ja geriatrinen hoitotiimi voivat arvioida tilanteen, ottaa yhteyttä omaisiin ja antaa ihmisen kuolla arvokkaasti omassa sängyssään. Sellaisen kuoleman minä lopulta haluan.
