Lähes joka neljäs suomalainen, 23 %, on yli 65-vuotias. Kyseessä on erittäin heterogeeninen ryhmä, eikä suurin osa heistä halua missään nimessä itseään kutsuttavan vanhuksiksi. Nuoremmasta väestöstä tämä ryhmä eroaa lähinnä siinä, että suurin osa ei ole enää työelämässä, eikä kotona ole pieniä lapsia. Vapaa-aikaa on enemmän ja osalla on myös taloudellisia mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Eläketurvakeskuksen vuonna 2017 tekemän kyselyn mukaan puolet eläkeläisistä on tyytyväisiä toimeentuloonsa.
Merkittävä ikääntymiseen liittyvä toimintakyvyn laskukin tapahtuu yleensä vasta 75 ikävuoden jälkeen, ja vielä 80-vuotiasta lähes joka toinen kykenee itse nousemaan rappusia toiseen kerrokseen.
Näin ollen eläkeikäiset eivät kokonaisuudessa ole sellainen erityisen heikossa asemassa oleva ryhmä, jolle pitää järjestää palveluita tai merkittäviä etuja pelkästään iän perusteella. Suurin osa iäkkäistä ihmisistä on hyväkuntoisia yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä. Toki erilaiset liikuntapaikkojen ja kulttuuririentojen alennukset sekä halvemmat matkaliput ovat paikallaan tukemaan myös ikääntyneiden liikkumista ja harrastuksia, mutta suurelle osalle niiden merkitys lähinnä on symbolinen. Vappu Taipaleen sanoin, vanhat naiset (ja mikseivät miehetkin) ovat kestävyystae, eivät kestävyysvaje.
Osa eläkeläisistä on todella pienituloisia
Ikäihmisten sisällä kuitenkin on suuri joukko ihmisiä, joiden elämä on todella tiukkaa ja niukkaa. Eläkeläisköyhyys on yksi suomalaisen yhteiskunnan häpeäpilkkuja. Yllä mainitun eläketurvakeskuksen tutkimuksen mukaan lähes joka kymmenes eläkeläinen kokee merkittäviä toimeentulo-ongelmia.
Pienituloisia eläkeläisiä on 174 000, kun pienituloisuuden raja yksin asuvien osalta on alle 1200 € kuukausieläke. Lisäksi vaikeudet kasautuvat erityisesti paljon sairastaville. Tilannetta ovat pahentaneet viimeaikaiset etuuksien indeksijäädytykset sekä lääkkeiden ja kela-matkojen omavastuuosuuksien nousu. Tämän seurauksena kaikilla ei ole varaa edes välttämättömimpään. Kansallisen ruoka-apututkimuksen mukaan leipäjonojen asiakkaista 38 % on eläkeläisiä.
Sekä Vihreät että monet muut puolueet ovat puhuneet sosiaaliturvan uudistuksesta, joka on todella välttämätön tulevalla hallituskaudella. Yhdeksi ratkaisuksi on ehdotettu perustuloa, joka turvaisi perustoimeentulon eri tilanteissa ja purkaisi kannustinloukkuja työn tekemiseen. Perustulo ei kuitenkaan ratkaise köyhyydessä elävien eläkeläisten tilannetta. Tähän tarvitaan muita keinoja.
Ratkaisu ei valitettavasti voi olla kaikkien eläkkeiden tason nostaminen tai merkittävien alennusten järjestäminen kaikille yli 65-vuotiaille. Jo huoltosuhteenkin vuoksi tulee tuki kohdistaa niille vanhoille ihmisille, jotka tätä erityisesti tarvitsevat.
Tärkein toimenpide on kansaneläkkeen ja takuueläkkeen tason nostaminen. Kansaneläke on tällä hetkellä n. 629 €/kk. Ellei työeläkettä ole kertynyt riittävästi, maksetaan takuueläkettä 760 euroon saakka, mikä on siis eläketulon minimi. Tämä ei monilla riitä edes perustoimeentuloon. Erityisesti pääkaupunkiseudulla on korkeat asumiskustannukset, eikä eläkkeensaajan asumistuki riitä kattamaan tätä.
Asiakasmaksut kurittavat erityisesti köyhiä ja kipeitä
Myös asiakasmaksuja ja lääkekustannuksia tulee kompensoida nykyistä enemmän. Kelan tukien omavastuuosuudet ovat nousseet kohtuuttoman suuriksi. Lääkkeiden osalta alkuvuoden omavastuu on 50€, minkä jälkeen on mahdollista saada peruskorvausta. Vuosittainen maksukatto on 605.13 €, minkä jälkeenkin tulee 2.50 € omavastuu joka valmisteesta.
Kela-taksien omavastuu lääkärissä tai kuntoutuksessa käynnistä on 25 €, mikä harvoin ylittyy pääkaupunkiseudulla. Vuosittainen matkojen maksukatto 300 € täyttyy ehkä vasta loppuvuodesta. Minulla on potilaita, jotka eivät halua tulla kauempana sijaitsevalle erikoissairaanhoidon poliklinikalle, koska siihen ei ole varaa.
Helsinki on onneksi luopunut terveyskeskusmaksusta, joten ainakaan perusterveydenhuollossa ei tämä käyntimaksu tule palvelun esteeksi. Kaikkien terveydenhuollon asiakasmaksujen maksukatto on korkea, 683 €. Tämä pitää sisällään myös sairaalamaksut, mutta ei esimerkiksi kotipalvelua. Kotihoidon maksut ovat lähtökohtaisesti tulosidonnaisia, joskin progressio voisi olla vielä nykyistä tiukempi.
Iäkkäillä köyhyys ja sairaus kietoutuvat tiiviisti yhteen. Asiakasmaksut ja lääkekustannukset vaikuttavat suhteessa eniten juuri pienituloisten elämään. Siksi kaikenlaisten sairastamisesta, hoivasta ja lääkkeistä syntyvien kustannusten tulee olla voimakkaasti yhteiskunnan subventoimia. Tämä on myös hyvinvointivaltion ydintehtäviä: huolehtia siitä, että jokainen yhteiskunnan jäsen saa riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut riippumatta varallisuudesta. Ettei kenenkään tarvitse valita leivän tai lääkkeen välillä.
